• Koistinen
  • Minttu
  • Anonyymi123

Mielen hyvinvoinnin voimavarat

Voimavarojen lisääminen

Mielen hyvinvoinnistaan huolehtiminen on olennainen osa oman työkyvyn ja hyvinvoinnin edistämistä. Jokainen kohtaa elämässään ihmissuhdeongelmia, rahahuolia, työpaineita, kriisejä ja menetyksiä. Mielenterveys ei tarkoita sitä, etteikö joskus ottaisi päähän tai tuntuisi, että maailma kaatuu niskaan. Ihminen kohtaa haasteita ja kriisejä elämässään, mutta mielenterveystaidoilla voi tukea omaa selviytymistä ja ne auttavat myös jaksamaan. Selviytymistaitojaan voi vahvistaa omassa elämässään harjoittelemalla niitä.

alpo_ravitsemus_kello

Mielen hyvinvoinnin kannalta olennaista on se, millaisia jaksamista ja selviytymistä vahvistavia asioita elämässä on. Niitä voivat olla ystävät ja perhe, kivat harrastukset sekä terveellinen syöminen, nukkuminen ja liikkuminen. Tai ne voivat olla mukavia luovia asioita kuin runojen kirjoittaminen, piirtäminen, pohtiminen tai tanssiminen, mikä nyt kellekin tuntuu omalta tavalta käsitellä asioita.

Omia mielenterveyden voimavaroja kertyy pitämällä huolta jaksamisestaan ja tekemällä sellaisia asioita, joista pitää. Itselle tärkeät asiat kannattelevat silloin, kun ikäviä asioita tulee vastaan eivätkä ne silloin tunnu niin musertavilta.

Rutiinit ja päivärytmit tekevät sinulle hyvää

Säännönmukaisuus auttaa mielen hyvinvoinnista huolehtimisessa. Päivän rytmit, rutiinit ja tottumukset auttavat jäsentämään arkea ja omaa mieltä.

Esimerkiksi:

Ravinto ja ruokailu

Säännöllinen ruokarytmi ja terveellinen ravinto ovat tärkeitä, kuten myös se, kenen kanssa, missä ja miten ruuan nauttii

Uni ja lepo

Säännöllinen unirytmi, hyvä unenlaatu ja riittävä unen määrä antavat voimaa päivään. Lepääminen ja välillä vaan pelkkä oleminen auttavat jaksamaan ja vähentävät stressiä

Tunteet ja ihmissuhteet

Jokainen tarvitsee ihmissuhteita ja läheisyyttä. Kaverisuhteet ovat tärkeitä ja niitä kannattaa vaalia. Tunteiden jakaminen päivittäin helpottaa oloa ja tuo hyvää mieltä.

Liikunta ja ulkoilu

Liikunta lisää mielihyvää tuottavia aineita eli liikunta tekee hyvää sekä keholle, että mielelle. Liikunnan avulla pystyy myös purkamaan energiaa ja se lisää hyvää oloa ja tyytyväisyyttä itseen.

Luovuus ja harrastukset

Harrastukset tuovat sisältöä ja innostusta elämään. Kaikki, mistä pitää ja mitä tykkää tehdä, lisäävät omaa hyvinvointia ja hyvää mieltä.

Arvot ja päivittäiset valinnat

Teemme päivittäin mielenterveyteen vaikuttavia valintoja, se voi olla päätös nousta ylös sängystä, lähteä lenkille, tavata ystävää, tehdä matka, hakea uutta koulutusta tai työpaikkaa. On hyvä pohtia, mitä pitää tärkeänä ja mistä asioista ei haluaisi luopua. Nämä asiat rakentavat hyvinvointia.

Oikeat nautintoaineet?

Hae nautintoa ihmissuhteista, ravinnosta ja liikunnasta ennemmin kuin alkoholista ja tupakasta. Kohtuus päihteiden kanssa säästää voimavarojasi sinne, missä niitä oikeasti tarvitset – ei kännimokailujen vatvomiseen tai selvittelyyn eikä vieroitusoireiden kanssa taisteluun.

Lähteet

Erkko & Hannukkala 2013, Mielenterveys voimaksi, Suomen Mielenterveysseura

Törrönen, Hannukkala, Ruuskanen & Korhonen 2011, Hyvinvoiva oppilaitos, Mielen hyvinvoinnin opetus- ja koulutusaineisto toisen asteen oppilaitoksille, Suomen Mielenterveysseura

www.mielenterveysseura.fi

Tuki