Koripallon valtikka on Kouvolassa
Opiskelijoiden koripallon lopputurnaukseen pääsi suoraan seitsemän joukkuetta, jotka hakivat mitalipelipaikkoja kahdessa lohkossa. A-lohkossa mukana oli kolme joukkuetta, joista ykköseksi sijoittunut Pirkanmaan ammattiopisto eteni loppuotteluun ja kakkoseksi sijoittunut Koulutuskeskus Salpaus pronssiotteluun.
B-lohkoa isännöi Kouvolan seudun ammattiopisto voittaen kaikki kolme alkupeliänsä vähintään 17 pisteen erolla. Toiseksi lohkossa sijoittui Tampereen ammattiopisto. Pronssiotteluun yltäneet Salpaus ja TAO etenivät ottelussa pitkään tasatahtiin. Lopussa Salpaus oli kuitenkin tarkempi vieden ottelun pistein 40 - 34.
Finaali Kouvolan hallintaa
Finaalipelissä Kouvola ei antanut Pirkon joukkueelle mitään mahdollisuuksia. Ulottuvat ja nopeat Kouvolan pelaajat pyörittivät näyttävää peliä, jonka tuloksena kultaiset mitalit lähtivät Kouvolaan selkeällä erolla 49 - 11. Kapteeni Juuso Mäenpää oli syystä ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueensa esityksiin.
-Kahdesta edellisestä turnauksesta olemme ottaneet lopputurnauksessa pronssia. Kullalla oli nyt hyvä tämä ympyrä sulkea, kertoo keväällä merkonomiksi valmistuva Mäenpää.
Kouvolan pelissä pelaajat lukivat hyvin toistensa peliä. Joukkueen rungon muodostivat Kouvojen A-junioreissa pelaavat koripalloilijat.
-Meitä on joukkueessa kuusi pelaajaa, jotka pelaavat Kouvoissa, mutta ei meidän joukkueesta enää kaikki säännöllisesti koripalloa pelaa. Turnauksen edetessä pystyimme koko ajan parantamaan peliämme. Saimme myös peleihin hyvän latauksen päälle. Joukkue halusi voittaa pelinsä, kiittelee joukkuettaan Juuso Mäenpää.
Ei kommentteja.