• Koistinen
  • Minttu
  • Anonyymi123

Valikko

Palaudu työstä!

Työskentely vie energiaa ja vaatii palautumista. Ihmisten palautumisen tarve työstä on yksilöllistä. Yhteistä kaikille ihmisille on kuitenkin se, että jokainen tarvitsee palautumista. Työskentelyssä pätee sama periaate kuin urheilussa.

Myös istumistyö rasittaa kroppaa: pitkäkestoinen istuminen rasittaa fyysisesti ja työt sekä esimerkiksi kiire rasittavat henkisesti. Ilman riittävää lepoa ja aikaa palautumiselle tulokset ja terveys heikkenevät.

Hyvä vertauskuva palautumiselle on myös akun lataaminen. Tyhjä akku ei käynnistä autoa tai puhelinta. Rasituksesta palautunut työntekijä saa enemmän aikaan työssä, tarttuu aktiivisesti asioihin ja oppii uutta. Työn riittävä tauottaminen virkistää ja auttaa välttämään myös virheiden tekemisen työssä.

Palautumista edistävät

  • riittävä uni
  • leppoisa oleskelu
  • rentoutuminen esim. hyvän elokuvan, musiikin tai kirjan kanssa
  • liikunta
  • itselle mieluisat harrastukset
  • ystävien tapaaminen

Vapaa-aika ja tauot kannattaa pyhittää työstä palautumiselle. Kannattaa myös muistaa, että palautumista ei edistä tupakointi ja päihteet – pikemminkin päinvastoin. Useat työpaikat ovat nykyään savuttomia, joten tupakkataukojen jättäminen pois jo opiskellessa auttaa valmistautumaan työelämään ja samalla oppii tauottamaan järkevästi.

Ammattikunnossa palautuu työstä

Työstä palautumista edistää omasta ammattikunnostaan huolehtiminen. Ammattikunnosta huolehtiminen tarkoittaa sitä, että ammattitaidon lisäksi myös kroppa, koppa, kaverisuhteet ja arjen taidot ovat kunnossa. Haasta itsesi huolehtimaan ammattikunnosta: Ammattikuntoon.fi.

Tauota työtä!

Palautumiseen voi kiinnittää huomiota myös työpäivän aikana esim. lounas- ja kahvitauoilla.  Työstä riippuu millainen palautuminen antaa vaihtelua työlle. Jos on istunut pitkään paikallaan, niin silloin on hyvä liikkua.

Tauotus on tehokas keino ehkäistä työn haittoja. Jo muutaman sekunnin lepotauko raskaan työjakson jälkeen riittää vähentämään väsymistä. Työvaiheiden väliin tulisi sijoittaa muutaman sekunnin kestäviä lyhyitä taukoja. Niiden aikana voi pysähtyä hetkeksi tai ottaa uuden työasennon. Tauon aikana voi myös venytellä. Tällöin lihakset rentoutuvat.

Pitkään istuminen laittaa kropan koetukselle, joten istumisen määrään kannattaa kiinnittää huomiota. Taukoliikunta on yksi keino, joka auttaa palautumaan pitkän istumisen aiheuttamasta rasituksesta. Venyttely, lihasliikkeet ja liikunta ovat tärkeitä istumatyötä tekevälle, joten muista liikkua myös vapaa-ajalla. Lue lisää Liikunnasta virtaa -osiosta!

Työn oikea tauottaminen on osa ammattitaitoa!

Kaveri A on riittävän hyvässä kunnossa ja hän palautuu kovastakin työn aiheuttamasta rasituksesta. Kaverilla B kunto ei riitä työn tekemiseen ja lepoaika ei riitä palautumiseen, jolloin suorituskyky heikkenee.